keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Vuoden mäyräkoirat -kilpailu - ilmoita vuoden 2013 tulokset

Pohjois-Suomen mäyräkoirakerho ry. palkitsee vuosittain Vuoden parhaat mäyräkoirat.

Vuoden mäyräkoira -palkinnon lisäksi palkitaan vuoden veteraani ja vuoden tulokas. Jokaisesta kilpailuluokasta (näyttely, mejä, luola, ajo ja veri) parhaiten menestynyt koira.

Koiran omistajan tulee itse kirjallisesti ilmoittaa koiransa tulokset yhdistyksen sihteerille hallituksen määräämään aikarajaan mennessä. Palkinnoista ovat oikeutettuja kilpailemaan Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerhon toimialueella asuvat, Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry:n jäsenet omistamillaan mäyräkoirilla.

Palkinnot jaetaan yhdistyksen vuosikokouksessa edellisen vuoden tulosten perusteella. Kilpailla voi sekä Suomesta, että ulkomailta saaduilla tuloksilla

Toimita koirasi vuoden 2013 tulokset 31.1.2014 mennessä: henna.vaananen(at)mail.suomi.net

Säännöt 



lauantai 30. marraskuuta 2013

MÄAJ-koe Hailuoto, PSMKK:n kerhonmestaruuskoe 30.11.2013 - TULOKSET


Järjestäjä: Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry.

YT:Ulla Kamila
Koetoimitsija: Pekka Hautamäki
Emäntä: Riikka Junttila



1. kkn Horsmarannan Felicia MÄAJ-1 p.73,89

2. kku Utorax Angus MÄAJ-1 p.68,17

3. lku Aku MÄAJ-2 p.55,72

4. kkn Semilain Sinni MÄAJ-3 p.41,78

5. kkn Canderell Gossipgirl MÄAJ-0 p.39,94

6. kku Grantinges Billy MÄAJ-0 p.36,50

7. kkn Joenpenkan Eloisa-Ella MÄAJ-0 p.25,56

torstai 7. marraskuuta 2013

Agilityn alkeiskurssi 20.1.–24.2.2014


Agilityn alkeiskurssi

Aika: maanantaisin 20.1.–24.2.2014 klo 19.00 – 20.00
Kouluttaja: Minna Jokisaari
Paikka: Minnan koirakoulu, Tupos - Kotisivut 
Hinta: hinta 60 €

Mukaan mahtuu 7 koirakkoa

Tiedustelut ja ilmoittautuminen marraskuun loppuun mennessä:
Piia Porthan, p. 041-4338119, piiap@live.com



Kuvassa Marjaana Komulaisen omistama Kalle, kuva: Taru Vallius












PSMKK:n kalenteri 2014


PSMKK:n mäyräkoirakalenteri 2014  

   
KANSI - Kari Uotila


kansi - Kari Uotila
tammikuu - Petriina Oikarinen
helmikuu - Lotta Seppinen
maaliskuu - Sanna Mursu
huhtikuu - Esko Lämsä
toukokuu - Heidi Takaluoma
kesäkuu - Tero Väyrynen
heinäkuu - Raisa Malila
elokuu - Outi Lehtisalo-Väyrynen
syyskuu - Titta Kuusela
lokakuu - Sanna Mursu
marraskuu - Anne Puranen
joulukuu - Niina Yliniemi
 


Kaikki kalenterin kuvat löytyvät täältä 


Onnittelut kalenteriin valittujen kuvien kuvaajille sekä kiitokset kaikille kilpailuun osallistuneille ja kuvia äänestäneille!

Kalenterikuvakisaan tuli taas onnistuneita otoksia aina niin kuvauksellisista mäyräkoirista! 

Kalenterikuvien kuvaajat saavat palkintokalenterinsa syyskokouksen yhteydessä tai postitse, jos eivät pääse kokoukseen. Lisäksi kokouksessa arvotaan kaksi kalenteria kaikkien äänestäjien kesken.

Kalenterin hinta on 12 euroa (sisältää postimaksun) ja sitä voi tilata sähköpostitse osoitteesta: minna.kivimaki@nsn.com

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Avustus 8-10-vuotiaiden mäyräkoirien silmätarkastuksiin

PSMKK:n hallitus on päättänyt korvata PSMKK:n jäsenten omistamien 8-10-vuotiaiden mäyräkoirien viralliset silmätarkastukset kokonaisuudessaan 31.12.2014 saakka.  

Tavoitteena on, että mahdolliset myöhemmällä iällä puhjenneet silmäsairaudet tulisivat esiin.

Saadakseen avustuksen, omistajan tulee lähettää tilinumero, kuitti silmätarkastuksesta sekä kopio lausunnosta osoitteeseen Lea Foudilainen, Retiisikuja 2, 90460 Oulunsalo.

Avustus virallisiin selkäkuvauksiin

PSMKK:n hallitus on päättänyt, että kerho avustaa suoritettuja virallisia selkäkuvauksia 40 eurolla  31.12.2014 saakka

Avustuksen ehtoina ovat:

-        Koiran omistaja on PSMKK:n jäsen
-        Koira on kuvattu oikean ikäisenä (2-3 ½-vuotiaana)
-        Lausunto annetaan Suomen mäyräkoiraliiton käyttöön

Saadakseen avustuksen, omistajan tulee lähettää tilinumero, kuitti selkäkuvauksesta sekä kopio lausunnosta osoitteeseen Lea Foudilainen, Retiisikuja 2, 90460 Oulunsalo.


Selkäkuvaukset ovat siirtyneet Kenneliiton hallintaan 1.6.2013.
SML:n jäsenilleen maksama 50 € tuki tilitetään koiran kuvauttajalle.

Kun SKL on toimittanut röntgenkuvista lausunnon, kopio siitä ja tieto kuvauttajan tilinumerosta tilinomistajatietoineen toimitetaan jalostustoimikunnan sihteerille. Mukana on hyvä olla myös kuvauttajan yhteystietona puhelinnumero ja/tai sähköpostiosoite mahdollisten maksatusepäselvyyksien nopeaksi tarkistamiseksi.
Teksti kopioitu SML:n sivulta 

Päivitettyä tietoa selkäkuvauksista, kuvaustuloksista ja korvauksista SML:n sivulta

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

MÄAJ-koe Hailuoto 30.11.2013

Hailuodon MÄAJ-kerhomestaruuskokeeseen ilmoittautuminen on alkanut!

Ylituomari: ULLA KAMILA
Ilmoittautuminen: 30.10.-20.11.2013
Osanottomaksu: 50,00€ maksu koepaikalla
Ilm.os. Pekka Hautamäki, Pankoolintie 51 68230 Lohtaja
puh. 0400367017
hautamaki.pekka@gmail.com


Laita ilmoittautumisesi mukana myös tieto palkintotuomaristasi. 
Perjantaina 22.11 käymme ilmoittautumiset läpi, ja suoritamme tarvittaessa karsinnan karsintasäännön perusteella. Kokeessa on 12 koepaikkaa, ja mahdollinen karsinta tapahtuu parhaan saavutetun tuloksen mukaan, joko kuluvalta tai kahdelta edelliseltä koekaudelta. Etusijalla kerhon jäsenet.
Mikäli koirasi on startannut tänä vuonna kokeessa, mutta tulos ei näy vielä KoiraNetissä, voit laittaa kopion parhaasta koirakohtaisesta pöytäkirjasta ilmoittautumisesi mukaan. 
Mikäli koirasi ei ole startannut vielä MÄAJ-kokeessa, voit silti laittaa ilmoittautumisen tulemaan, sillä mitään tulosvaatimusta ei ole osallistumisoikeudelle - ainoastaan koirat karsitaan tulosten perusteella jos ilmoittautumisia tulee enemmän kuin mitä on koepaikkoja.

Keskuspaikalla ei ole tänä vuonna majoitusmahdollisuutta, mutta edullista majoitusta voi varata esimerkiksi maatilamajoitus Heikkisestä, http://www.maatilamajoitusheikkinen.fi/

Koepäivänä, lauantaina 30.11 aamulla on tarjolla aamupala ja maastosta saapuessasi majalla odottaa maittava lounas. Nämä sisältyvät koemaksuun.
Aamulla koepaikalle tulijoiden tulee saapua Oulunsalosta kello 6:30 lähtevällä tilauslautalla. Lautta on tilattu, joten riittää että olette lauttarannassa ajoissa.

Sunnuntaina 1.12 pidetään virallinen ajoharjoittelu/jahtipäivä Hailuodossa, joka toteutetaan omatoimisesti. 

Tähän tilaisuuteen tarvitset Hailuodon metsästysseuralta jänisluvan, jonka voi käydä ostamassa esimerkiksi K-Market Hailuodosta jo lauantaina. Lauantaina kyseinen kauppa on auki kello 20.00 saakka, joten lupaostoksille ehtii hyvin kokeen jälkeen.

tiistai 22. lokakuuta 2013

MÄAJ-koe Rovaniemi 6.10. – 19.10.2013 - TULOKSET

MÄAJ-koe Rovaniemi 6.10. – 19.10.2013


Järjestäjät: Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry. ja Muurolan Erämiehet

YT: Kari Airiainen
Koetoimitsija: Riikka Junttila


MÄAJ-1 83,67 p. KP kku Semilain Turja -> FI KVA-A
Om. Vuokko ja Harri Huovinen, Rovaniemi

MÄAJ-1 77,00 p. kkn Vuorenkaiun Pepita
Om. Mikael Palosaari, Rovaniemi

MÄAJ-3 49,83 p. kku Aragorn
Om. Taina ja Matti Turska, Oulu

MÄAJ-3 41,11 p. kku Peltolammen Loorti
Om. Osmo Lyytikäinen, Rantasalmi

MÄAJ-0 25,44 p. kkn Joenpenkan Eloisa-Ella
Om. Riikka Junttila, Ivalo

MÄAJ-0 8,00 p. kkn Savikkoniemen Raisa
Om. Aki Heiskanen, Mikkeli

maanantai 21. lokakuuta 2013

MÄAJ-kokeet 2013

MÄAJ 30.11.2013 Hailuoto
Ylituomari: ULLA KAMILA
Ilmoittautuminen: 30.10.-20.11.2013
Osanottomaksu: 50,00€ maksu koepaikalla
Ilm.os. Pekka Hautamäki, Pankoolintie 51 68230 Lohtaja
puh. 0400367017
hautamaki.pekka@gmail.com

Majoituksen voi varata: Maatilamajoitus Heikkinen, Hailuoto

Lisätiedot:
PSMKK:n kerhonmestaruuskoe. Koiranohjaaja ilmoittaa tuomarin.
Maksu sisältää ruokailun.
Rajoitukset: Etusijalla kerhon jäsenet.
 

MÄAJ 7.9.2013 Hailuoto ”Peräloosterikoe”     
Ylituomari: PEKKA HAUTAMÄKI
Ilmoittautuminen: 10.8-31.8.2013
Osanottomaksu: 40,00€ maksu koepaikalla
Ilm.os. Antti Kirjatankki, Pikkaralantie 67b 90310 Oulu
puh. 0407292480

Lisätiedot:
Koepaikalla ei ole ruokahuoltoa.
Koiranohjaaja ilmoittaa tuomarin.
Rajoitukset:
Rajoitetut maastot



MÄAJ 8.9.2013 Rovaniemi            
Ylituomari: TIMO NURMILUOTO
Ilmoittautuminen: 11.8-1.9.2013
Osanottomaksu: 40,00€ maksu koepaikalla
Ilm.os. Riikka Junttila, Näverintie 3 99800 Ivalo
puh. 0407646221

Lisätiedot:
Koe on samalla Lapin kennelpiirin valintakoe lohkokokeeseen.
Koiranohjaaja ilmoittaa tuomarin. Maksu sisältää ruokailun.
Rajoitukset:
Koiramäärää koskeva rajoitus




MÄAJ 22.9.2013 Oulunsalo          
Ylituomari: LOTTA SEPPINEN
Ilmoittautuminen: 25.8-15.9.2013
Osanottomaksu: 40,00€ maksu koepaikalla
Ilm.os. Vesa Tornberg, Virtaojantie 25 90410 Oulu
puh. 0407150560

Lisätiedot:
Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin piirinmestaruuskoe.
Koiranohjaaja ilmoittaa tuomarin. Maksu sisältää ruokailun.
Rajoitukset:
PM säännöt

  

MÄAJ 6.10-19.10.2013 Rovaniemi                 
Ylituomari: KARI AIRIAINEN
Ilmoittautuminen: 5.9-25.9.2013
Osanottomaksu: 20,00€ maksu koepaikalla
Ilm.os. Riikka Junttila, Näverintie 3 99800 Ivalo
puh. 0407646221

Lisätiedot:
Pitkäkoe
Koiranohjaaja ilmoittaa maaston ja tuomarin.